perjantai 6. lokakuuta 2017

Lastausharjoittelua. osa 1.

Hevosen sijoittaminen kuljetusvälineeseen on toisinaan hankalaa. Jotta siitä tulisi helpompaa, on hyvä tietää ja ymmärtää tilanteen merkitys hevoselle eläimenä ja hankkia itselle taitoja, joilla lastauksesta saa kaikille helpon tilanteen.
 1. Traileri on hevoselle luonnoton paikka
Hevosen lastaaminen ja kuljetus on hevoselle luonnostaan vaikea asia. Arojen saaliseläimenä hevosen yksi tärkeimmistä ymmärryksistä eloon jäämiseksi on välttää ahtaita paikkoja tai asioita, mihin voi jäädä jumiin. Siksi traileriin meneminen on hevoselle luonnonvastaista ja kannattaa opettaa ja siedättää hyvin. Lisäksi kannattaa ottaa huomioon se, että liikkuvassa trailerissa oleminen on yleensä melko epämiellyttävää. Traileri tärisee, heiluu, kuuluu ääniä trailerin sisältä ja ulkopuolelta. Välillä painopiste menee taakse, eteen, oikealle tai vasemmalle.. Näitä kaikkia tapahtuu vaikka ajaisi hiljaa ja ennakoiden. Puhumattakaan siitä, jos tulee vauhdilla käännöksiin tai joutuu jarruttamaan nopeasti.
2. Lastaustilanne ihmisen näkökulmasta
Kuljetustilanne on usein myös ihmiselle paineinen tilanne.. Useimmiten matkustetaan kilpailuihin, valmennukseen, klinikalle tai on muutto uuteen paikkaan. Nämä kaikki vaikuttavat ihmisen rentouteen ja tunnetilaan. Ihminen on jännittynyt tai ainakin vireystila on koholla. Jos ihminen ei ole lastaustilanteessa rento, sitä harvoin on hevonenkaan. Lisäksi vielä itse lastaustapahtuma on tallilla aina asia, mistä muut ovat erittäin kiinnostuneita. Ja jos se ei meinaa sujua, hyvätkin neuvot saattavat tuntua melkoiselta paineelta puhumattakaan huonojen neuvojen tai pyytämättä auttamisen vaikutuksesta. Moni hevonen on oppinut pelkäämään takana tapahtuvia asioita ja takaa tulevaa painetta, joten kenenkään ulkopuolisen ei kannattaisi mennä tekemään lastaustilanteessa hevosen taakse mitään lastaajan pyytämättä.
3. Harjoittelutilanne ja reissuun lähtö
Kannattaa muistaa, että kaikkeen tekemiseen pätee se, että on eri aisa, jos jokin asia aina menee samalla tavalla kuin että tilanteet vaihtelevat. Lastauksessa tämä voisi tarkoittaa seuraavia vaihtoehtoja:
a) Hevonen näkee trailerin vain silloin, kun sillä matkustetaan jonnekin ja siitä tulee hevoselle paikka, mihin joutuu menemään, sinne jää epämääräiseksi ajaksi suljetuksi ja traileri lähtee aina liikkeelle.
b) Hevonen näkee trailerin ja joskus sinne menemistä ja sieltä pois peruuttamista harjoitellaan ja sitä ei edes suljeta ja joskus se suljetaan ja lähdetään liikkeelle. Ja jos harjoittelua on useammin kuin liikkeelle lähtöjä traileri pysyy todennäköisemmin paikkana, jota ei ainakaan tarvitse vältellä tai jonne hevonen jopa haluaa mennä.
5. Matkustaminen
Hevosen meneminen traileriin ei vielä riitä vaan hevosen olisi myös pystyttävä viettämään aikaa trailerissa ja matkustamaan mahdollisimman rentona. Jos hevonen on kuljetuksen aikana levoton, tärisee tai on kuljetuksen jälkeen hiestä märkä, se on jännittänyt niin paljon, että kuljettaminen on ollut sille suuri henkinen ja fyysinen rasite. Joskus hevosia opetetaan menemään traileriin, jotta ne välttäisivät jotain muuta asiaa tai epämiellyttävää tekemistä. Se voi johtaa traileriin reippaasti menevään hevoseen, joka jännittää trailerissa. Jännittyminen näkyy joskus niin, että hevonen on trailerissa niin levoton, että se hajottaa sekä trailerin että itsensä. Siksi traileriin meneminen ja matkustaminen kannattaa siedättää hevoselle huolella ja tehdä siitä rento asia.
6. Onko aina pakko mennä traileriin?
Jos hevonen on saatava hoitoon, on toki priorisoitava sen saaminen kuljetettua vaikka se olisi vastahakoinen. Mutta kilpailuihin, valmennukseen tms. menemisen voi aina jättää väliin, jos hevonen ei lastaudu helposti. Stressaantunut, väsynyt hevonen ei ole parhaimmillaan kilpailuissa ja jännittyneillä lihaksilla urheileminen voi olla jopa haitallista. Lisäksi lastaustilanteissa sattuu turhia onnettomuuksia, etenkin jos ihminen päättää ettei voi antaa periksi periaatteen vuoksi.

Moni on huolissaan siitä, mitä hevonen oppii jos lastauksen jättää kesken. Kaikkein eniten vastahakoisissa lastaustilanteissa hevonen oppii lisää pelkoja. Hän oppii pelkäämään traileria, käytettäviä apuvälineitä, takaa ajavaa painetta, lastaukseen liittyviä ääniä, ihmisen käyttämiä eleitä ja ihmistä itseään. Mitä vähemmän lastaustilanteessa opetat lisää pelkoja, sitä helpompi hevonen on uudelleen opettaa menemään rennosti ja vapaaehtoisesti traileriiin.
Lisää lastauksesta seuraavissa blogikirjoituksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti